Illuusioiden tutkimuskeskus.

keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2004

Zarahustra

Zarahustra (tai Zoroaster) on luultavasti ollut historiallinen henkilö siinä missä Jeesuskin. Suorien kirjallisten lähteiden puutteissa varsinaisen historiallisen henkilön paikantaminen, teologisista ja myyttisistä painotuksista on vaikeaa. Ajallisesti Zarahustra historiallisena henkilönä sijoitetaan vuosien r ja maantieteellisesti sivistyksen alkulähteille, Iraniin. Zarahustra vaikutti osana oman alueensa ja aikansa uskonnollista liikehdintää ja hänen mukaansa on nimetty myös oppi, zarahustralaisuus joka on osaltaan vaikuttanut voimakkaasti myös juutalaisuuden ja kristinuskon jumalien syntyyn ja kosmologiaan.



Zarahustran uskotaan selkeyttäneen ja puhdistaneen oman aikansa uskonnollista liikehdintää. Aikaisemmista uskonnoista poiketen Zarahustralaisuudessa oli universaali Jumaluus, Ahura Mazda (~viisauden herra), joka ei enää hajaantunut taivaankappeleiden, luonnonilmiöiden itsenäisiin Jumaliin, vaan jonka olemus oli järjestys ja järki, hyvyys. Tälle hyvälle Jumalalle oli olemassa myös vastavoima pimeyden, kuoleman ja saastan Jumaluus, joka oli yhtä vanha kuin kaksosensa. Maailmanhistoria nähdään näiden kahden voiman kamppailuna, jota ei käydä jumalten kautta kesken, vaan maanpäällä, maanolentojen kesken. Jokaisen ihmisen teoissa ja arjessa, joissa makrokosmos lihallistuu. Kuoleman jälkeen, jokainen saa kantaa syyllisyytensä osansa tästä taistelusta, jossa oikeuden palvelijat palkitaan autuudella ja paratiisilla, pahuuden seuraajat taas helvetin ikuisella tuskalla. Zarahustra toimi maanpäälle muistuttumaan tästä kaikesta, koska ihminen uskoo helposti valheisiin ja seuraa pahaa. Näin historiasta tulee osa dualiteetin kamppailua, jonka lopputulos on kuitenkin varma ja oikeamieliset palkitaan. Eikä tämä aika olisi kaukana Zarahustran omasta elinajasta, vaan pian tulossa, kuten muillakin lähi-idän profeetoilla.

Siinä missä aikaisempi uskonnollinen liikehdintä oli keskittynyt lähinnä heimon, rodun tai yhteiskuntaluokan sisälle oli tämä uudenlainen painotus mullistava ja enteili myös juutalaisuuden jumalan tuloa maailmaan. Maailma jaettiin dualiteetteihin, hyvään ja pahaan, maalliseen ja korkeampaan, kaaokseen ja järjestykseen, jotka toimivat aktiivisesti maailmassa, luoden ja ohjaten, ei vain taivaankappaleita, vaan myös elollista luontoa. Tämä Jumala ei myöskään taipunut kuviksi, vaan oli niiden yläpuolella (painotus joka on säilynyt Islamissa voimakkaammin kuin omassamme). Tuli kuvastaa tätä jumaluuden dynaamisuutta ja kirkkautta, saaden toisaalta voimaa, aikaisemmista auringon ja tulen itsenäisinä voimina palvovista käytännöistä. Uudessa valtakunnassa, joka olisi historian kamppailun tulos, aurinko ei koskaan laskisi.

Lähde

(Sinänsä kiehtova on ajatus että tämä tapahtui suurinpiirtein suurten kauppakeskusten, kaupunkien synnyn aikoihin, jolloin tuli tarve suojautua ulkopuolisilta hyökkääjiltä, jakaa maailmaa merkityksellisillä muureilla.)

Siirtyminen polyteismista monoteismiin on myös kulttuurellisesti valtava, siinä missä polyteistinen kulttuuri oli helposti luonteeltaan suvaitsevainen ja dynaaminen, ihminen saattoi oppia uusia puolia pyhyydestä ja maailmaa hallitsevista voimista, oppia uhraamaan uusille jumalille kuultuaan näistä kulttuurivaihdon seurauksena, esim kreikan jumalat eivät olleet mustasukkaisia. Monoteismissa on yksi valo ja yksi varjo, ei lukuisia aurinkoja ja valonlähteitä, jotka muodostavat spektrin ihmisten maailmaan.

Se pakollinen nietzschesitaatti myös, kreikkalaisten polyteismista ja sen suhteesta monoteismiin:

Oli vain yksi arvo, ihminen ja ihmiset uskoivat että heillä oli hallussaan tämä yksi todellinen arvo. Mutta hänen ylä- ja ulkopuolellaan ihminen pystyi näkemään arvojen jumalien, moninaisuuden. Yksi jumala ei ollut toisen kieltämistä tai pilkkaamista! Täällä yksilön oikeuksia ensimmäistä kertaa kunnioitettiin. Jumalien, sankareiden ja kaikenlaisten yli-ihmisten sekä näiden sepitteellisten tovereiden ja alempien olentojen - kääpiöiden ja keujujen, kentaurien, satyyrien, demonien ja pirujen - keksiminen oli korvaamaton valmistava toimenpide, jolla puolustettiin yksilön itsekkyyttä ja autokratiaa: vapaus, jonka ihminen soi jumalalle suhteessa muihin jumaliin, oli viime kädessä vapautta jonka hän soi itselleen suhteessa lakeihin ja tapoihin ja kanssaihmisiin

Zarahustran hahmosta kerrotaan vähän, hän sai kuitenkin viisautensa vuorilta, pitkässä yksinäisyydessä jossa hän keskusteli suoraan Jumalan kanssa, jonka sitten toi ihmisten luokse. Ilmeisesti Zarahustra yhden Jumalan, yhden totuuden, hyvän ja pahan vastakkainasettelijana kiehtoi myös Nietzscheä, joka kirjoittaa uuden osan Zarahustran elämään. Zarahustra vanhetessaan, huomaa olleensa väärässä ja laskeutuu takaisin ihmisten luokse, jotka toistuvasti ymmärtävät hänet väärin. Näin puhui zarahustran ensimmäinen osan alku:

Kun Zarahustra oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen, hän jätti kotiseutunsa järven ja meni vuoristoon. Täällä hän nautti hengestään ja yksinäisyydestään eikä väsynyt siihen kymmenenä vuotena. Mutta viimein hänen sydämensä muuttui, - ja eräänä huomenena hän nousi aamuruskon myötä, astui auringon eteen ja puhui sille
"sinä suuri tähti! Mitä olisin sinun onnesi, ellei sinulla olisi niitä, joille loistat!"
Kymmenenä vuotena sinä tulit tänne ylös minun luolalleni: sinä olisit kyllästynyt valoosi ja tähän tiehen, vailla minua, minun kotkaani ja minun käärmettäni.
Mutta me odotimme sinua joka aamu, otimme sinulta liian runsautesi ja siunasimme sinua siitä.


Erämaahan ja yksinäisyyteen vetäytyminen on yhteista myös Muhamedille ja Jeesukselle. Nietzschen Zarahustra, uuden jumalan profeettana on aiheellista rinnastaa Jeesukseen ja tämän elämästä kertoviin evankeliumeihin. Siinä missä Jeesus toimi aktiivisesti noin kolmenkymmenen vuoden ikäisenä, jätettyään taakseen kuusi viikkoa yksinäisyyttä erämaassa. Vetäytyy Zarahustra saman ikäisenä yksinäisyyteen, eläinten ja auringon seuraan ja viettää kymmenen vuotta poissa ihmisten kaupungeista.

Vaikka Nietzsche monin paikoin idealisoi Jeesusta ja ylistää tätä yli-ihmiseksi, buddhan kaltaiseksi miellyttäväksi ja lempeäksi hahmoksi, joka ei aseta ehtoja tai lakeja. Oli hän kuitenkin sitä mieltä että jos hän olisi saanut elää pidempään olisi hän peruuttanut oppinsa huomatessaan ettei se ole kaikkia varten.
|| pyyhekumi

1 Comments:

erittain mielenkiintoinen, kiitos

By Anonymous Anonyymi, at 23. tammikuuta 2010 klo 8.27  

Lähetä kommentti

4/28/2004
Rakkaalla jumalalla on monta nimeä, Dionyysosta edelleen

Toisaalta myös satoihin vuosiin mahtuu monta rakastajaa, mutta ehkä nimet kertovat jotain rakkauden kohteestakin, eli ilman viitteitä, vapaasti suomennettuina ja lopussa alkuperäiseen tekstiin linkki. Kova luottamus siihen ettei sivun tekijä ihan itse noita kaikkia ole keksinyt, aika paljon välimatkaa noiden kreikasta, latinasta jne. englannin kautta suomeen, mutta ehkä jotain säilyy. Pisteet korvaamssa D -sanaa.



Nysan jumala, Nysan Zeus, joka viittaa pyhään dionyysiseen vuoreen
villi
vuohen surmaaja/teurastaja
merenrannikon ..
mestari saalistaja
ihmisten lainaaja
soitaisa ..
sanomaton
kasvaja, kasvun tuoja
kallisarvoisa härkä
kutsuja
kettu jumala
ketun tapainen
viinitertun kantaja
härkäsyntyinen
härkäsarvinen
hän joka jylisee / pauhaa
syvä
jalouden antaja
tanssija
tanssiva
delfiini
puujumala
kaksisarvinen
.. kahdesti muodostunut
.. villi
.. vuohensurmaaja
.. kukoistava
Kukkien dionysos
.. ihmisten lainaaja
.. sotaisa
.. sanomaton
.. kasvun tuoja, kasvattaja
.. julistaja
.. kauneuden joki
.. tanssija
.. kaksiluontoinen
.. neulottu
.. haltioitunut (ekstaattinen)
.. haltioitumisen tuoja (bringer of ecstasy)
.. vapauttaja (emancipator)
.. äärimmäinen (the furthest / the most extreme)
.. hyväntekijä (benefactor)
.. joka hulluna naisiin
.. puhdas, pyhä (The Pure, The holy)
.. parantaja
.. ihanan hedelmän
.. murattiin kääritty
.. muratilla kruunattu
.. muratti
.. kreetalainen
.. salainen, piilotettu
.. valon tuoja
.. viinin murskaamisen
.. kehdon keikuttaja
.. vapauden tuoja (liberator)
.. siunattu
.. hullu, mieletön
.. paljastaja, näkijä, profeetta, oraakkeli
unikkojen ..
.. mustan vuodentaljan
tumma/piemä ..
.. vasan muodossa
yön ..
.. yöllinen
öisin paljastuva ..
.. yöllä kuljeksija
.. raisujen juhlien
.. raa'an syöjä
.. odottamattoman, paradoksaalinen
.. kuvailematon, laskematon, hän joka on syyn ulkopuolella
.. joka on kietoutunut pylvään ympärille
.. vapauttaja, paljastaja
.. maan rakastaja
.. naurun rakastaja
.. ilon rakastaja
.. viinin rakastaja
.. äidin rakastaja
.. muusien rakastaja
.. lahjoittaja
.. neuvoja, paljon tietävä
.. monien kuvien
paljon ilon .. monien ilojen ..
.. monien muotojen
moniniminen .. (kyllä!)
.. monien neitojen
.. esikoinen
.. pelastaja
.. viikuna puun
.. härän syöjä
.. härkä kasoinen
.. initaation herra
.. ihmeellinen, taianomainen
.. ihmeidentekijä
.. Thianoksen isä
.. Thyonoksen poika
.. kolmesti syntynyt
.. vieras
.. pyhä, ylimaallinen
.. kaksi luonteinen (synkkä / iloinen naamio jne)
hän joka on juopunut maasta
jättiläisten orjuuttaja
puhdas, pyhä
nuorekas
korkea jumala

Lähde joka käy aika valtavan lähdemateriaalin lävitse.

Bonuskuva, lisäämään tunnelmaa:

|| pyyhekumi

0 Comments:

Lähetä kommentti

4/28/2004
Lidl

Loppukuusta nuorellamiehellä ei ole rahaa. Kumma juttu, alkukuusta opintotuki tuntuu kohtuullisen isolta ja siitä onnellisena sitä riittää jopa paikallisiin anniskeluliikkeisiin. Mikä on eettisesti ja yhteiskunnallisesti hienoa toimintaa sillä näin valtio saa maksimaalisen määrän takaisin niitä rahoja joita allekirjoittaneen tulevaisuuteen on sijoittanut ja vielä työllistävällä tavalla. Lidl on hyviä loppukuun shoppailupaikkoja, edullisia pakasteita ja monipuolisesti pussiruokia. Tosin muutaman kerran jälkeen shoppailutunnelma on vähän latistunut ja siirtynyt lähemmäksi arkista lähisiwa -kokemusta, mutta merkkitapaus silti joka erottuu muusta arjen toiminnasta.

Hienoja laitoksia nuo muutenkin ovat, globalisaation ja euroopan yhdentymisen reaalisia marjoja, joissa ei paljon sinilippua heilutella, eikä hymnejä soitella vaan ollaan enemmän praksiksen kanssa tekemisissä, tätä se ny o. Halpa pakaste tuntuu vetävän (euro)kansankerroksia samalla tavalla kuin halpa kaljakin. Kanssashoppailijat ovat vähintään yhtä sekalaista ja melkein yhtä kansainvälistä porukkaa kuin tuotteetkin; romanialainen perhe, eksyneen oloinen pukumies ja lukuisia takatukkia. Nyt ollaan yhtä perhettä, tavoitteena tasapainoilla edullisen hinnan ja siitä väistämättä johtuvan heikon laadun välillä. Mieleen tulee myös että mistä se edullinen hinta on muodostunut, mm. työntekijöiden kusettamisesta, kyttäämisestä ja kummallisista irtisanomisista. TV Tampereelta olen sentään tyytyväisenä huomannut että paikallinen sosiaalidemokratia ja työväenliike koittaa öykkäröiviä saksalaisia pistää vähän kuriin, jonkinlainen yhteys kuulemma työnantajapuoleen muodostettu ja jopa vähän neuvoteltukin. Pahinta tässä touhussa on kuitenkin että oudot tuotteet ja oranssit "se on halpa" laput nostavat epäluuloa, etten vain itse olisin se loppukusetettu, koko hienon tuotteen elinkaaren viimeinen. Vierauden tuntu ja epäluulo sävyttävät ilmapiiriä, poissa ovat siwan monta kertaa käytetyt pussiruuat ja tutut kassatytöt. Tässä ilmapiirissä myös asiakkkaat tulevat lähemmäksi toisiaan, rikkoen suomalaisen hiljaisuuden ja shoppailun käsikirjoituksen, neuvoen toisiaan siitä mihin käärepaperiin ja hintalappuun on luottamista mihin taas ei. Itse havahdun jugurttipurkkien ilmeisen epäluuloisennäköisestä tarkastelusta vieraan heteromiehen kommenttiin:

"Juu, se on ihan jees ... varmaan Ingmanin tekemää ... No jotkut sanoo että ne tuo kaikki suoraan jostain Saksasta ... No samaa paskaa eri purkeissa, ihan sama"

Kyllä, ostin kaksi, hyviä olivat.

Liikuttavaa on myös että kaikki liikkeet ovat pohjapiirrustukseltaan täysin samanlaisia. Voin kuvitella sieluni silmin kuinka marssin jonkin toisen EU maan Lidliin, kävelen itsevarmasti tuttujen tuotteiden lävitse suoraan sen superedullisen ja ihan ok makuisen pakasteen luokse, jota kotosuomessa on omassa pikku opiskelijakämpässä lämmitelty. Eurokansalaisuus olisi konkretiaa, kansat tulleet lähemmäksi toisiaan, eikä koti olisi enää sidottu näihin pohjoisiin leveyspiireihin.
|| pyyhekumi

0 Comments:

Lähetä kommentti

4/28/2004